Jo niin vanha lie virran rannan koivupuu. Sen luo joskus varmaan kay yhteinen tie. Se jaa, kunsaa taas maan jaahdyttaa, Ja lehviston tuoreen, kun pois ristaa syys, Niin jaa koivun kuoreen sana yksi: ystavyys.
Muistat kai hetket nuo? Tiemme vei koivun luo. Kuoreen sen haaveillen Piirrettiin vai sana tuo.
Milloinkaan ei jaa unhoon aika, Jonka soi meille oinen taika Varjossa koivu puun. hohteessa kultaisen kuun. Teimme kun toisaalle veivat, Hetket nuo unhoitu eivat. Taas on syys, yo ja hamaryys, Mut jai meille suven ystavyys.