On aamu taas ja kello seitsemän, sängystäni ylös yritän. Kahvin juon ja juoksen töihin, niin kuin aina ennenkin. On täynnä ruuhkabussi maanantain, yksi miljoonasta olen vain. Minne meillä on niin kiire, kumpa tietäisin, tietäisin
Kerto: Päivästä päivään suuri kello vain käy ja pyörät pyörii eikä loppua näy. Sielun täyttää huutoo sammumaton, tätäkö elämä?
Kai joskus huomispäivää odotin, kai joskus paremmasta uneksin. Luulin että olen vapaa lentämään eteenpäin. Kun totuus vähitellen paljastui ja suuret kuvitelmat karkuun ui, olen karusellin vanki kuin lintu ansaan jäi, ansaan jäi.
Kerto
Päivästä päivään rattaaat jauhaa ja minä etsin yhä elämää. Vuodesta vuoteen koneet pauhaa, eikö ole mitään enenpää?
Jos luoja meitä vielä kuuntelet, jos meiltä silmiäsi peitä et, tule niin kuin tulit kerran, meidän keskellemme jää. Tule tähän hulluun kaaokseen, tule levottomaan sydämmeen. Vain sinulla valta karuselli pysäyttää, pysäyttää.