Varteen tuulisen tien poika saapuu harhaillen. Hiekkatietä huomiseen ja kengillä kotinsa tuhkaa, jota hän ei jää miettimään. Käy hiljaisuus hänen kannoillaan. Aaveet arpisen maan. Usko, toivo, rakkauskaan eivät käy saattamaan kun matka on menneen surma, mistä ei jää jälkeen kertojaa. Käy hiljaisuus hänen kannoillaan Käy jäljissä menneiden raskaimmin askelin. Tuuleen tie häviää vaipuu pilvet kätten koskettaa.