Mä muistan lapsuudestain sen haaveen voimakkaan kun sirkuksessa katsoin taitureita nuorallaan; Että mä keinuisinkin siellä niin kuin tähti taivaallaan - allani temppuilevan klovnit tahdoin tanssiin huimimpaan..
Niin kevät saapui jälleen, ja päivä kaikkein mahtavin kun fanfaarein ja viirein taas tuli sirkuskin - mä istuin riviin etummaiseen, kun vasket soitti marssian - ja kaipaus, kuin kuume pian alkoi huimaamaan..
Mä nautin temppuiluista ihmisten ja eläinten, mut yksi poikkes muista: istuin häntä oottaen - kun pikkurumpu soitti, hän astui nuoralleen; Vain pieni valonheitin näytti ensimmäisen askeleen..
Kuin painoton hän huojui, pian tanssiin yltyen - en mitään kauniimpaa mä tiennyt - niin todeks tunsin kaiken sen... Että voi kaikki lait muuttaa, ja kaikki rajat rikkoa - ettei oo mikään maailmassa mahdotonta oppia!
En tiedä miten kaikki sattui, jos jokin petti - nähnyt en, jos jokin murtui, mikä lie, mutta hän kaatui pudoten... Jäi huudon jälkeen hiljaisuus - vain lyönnit kuulin pienen sydämein: Kun sahajauhoon tähti jäi - ja sammui totuutein!
Niin täällä elää täytyy, vaikkei aina tahtoiskaan, mut sirkukseen sen jälkeen en mennyt milloinkaan - kuin oisi menettänyt taidon unelmiaan villitä, kun tähdenlennon kerran on nähnyt liian läheltä!