On siitä vuosia, kohta 10 kun kevään korvilla sinä kuihduit pois testamenttiisi jätit lupauksen saan sinut unohtaa, mutta en tahtois kun sua mä mietin se satuttaa en paljon uskalla sua muistaa älä suutu, minä alan jo unohtaa
Mun täytyy tunnustaa en jaksa muistaa ehtiikö ohimoillas olla vähän hopeaa sun leipomasi leivän tahdoin pakastaa heikkoina hetkinäni, voin sitä maistaa
Kun sua mä mietin se satuttaa en paljon uskalla sua muistaa älä suutu, minä alan jo unohtaa mihin ikinä teenkin mä matkaa joka soluni sinut muistaa anna siunauksesi sinut jo unohtaa
En ollut kokenut mä mitään kauniimpaa kun sä tulit ja sä sait mut kukkimaan sun syksy saapui vain ennen aikojaan voi luoja kuinka sua kaipaan on ääriviivas jo vähän haalenneet kehoista vieraista sut yritin löytyy muistikuvani paljon on vaalenneet sä silti kuljet kanssani tätä elämää
Kun sua mä mietien se satuttaa en sinulta saa rauhaa en uskalla kovin paljon sua muistaa mihin ikinä teenkin mä matkaa joka soluni sinut muistaa anna siunauksesi sinut jo unohtaa saanko siunauksesi sinut jo unohtaa