Moonsorrow - Tulimyrsky | Текст песни

• Тексты песен
• Moonsorrow
• Tulimyrsky

[1]

"Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta.
Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu.
Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta.
Katselin lintujen värisevän oksillaan;
ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain.
Myöhemmin ymmärsin, että kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä."

[2]

"Aamun vielä viipyessä he saapuivat.
Kuusi pitkää ja kapeaa,
kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan päässä siitä ikkunasta,
josta minä niitä katselin.
Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen kahlasivat rantaan ja sytyttivät tulen soihtuihinsa;
ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin.
Sammutin kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet minua, ja pakenin."

Aseet esiin! Soihdut esiin! Nyt menkää ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!
Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!
Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä.
Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa.
Joku pakenee, repii nuolen selästään. Niin moni verivanaan hukkuu.
Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy.

Niin nousee... tulimyrsky!
Mustaa verta sylkee!
Taivaan maalaa... tulimyrsky!
Liekein maata nylkee!

[3]

"Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin.
Miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa meren toiselta rannalta,
johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet...
ja minä muistan, kuinka yksi heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa kanssamme;
luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo,
ja me ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen."

Ryöstäkää! Raiskatkaa!

Aamu valkenee kaukana.
Matkojen takana jo miehet miekkoinensa.
Ei näy ihmistä täällä.
Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista.

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa.
Päivä lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan.
Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan.
Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla se mistä he tulivat.

[4]

"Ei heillä paljon eloonjääneitä ollut.
Taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa.
Talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa,
ja kokosivat niihin miehiä kaikista heille suopeista naapurikylistä,
kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin.
Heidän laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään."

Niin miehet matkalleen saatetaan.
Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan.
Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat.

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee.
Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin.
Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa.
Tätä laivaa et kaada! Miehet köysiin tarttukaa!

[5]

"Ehkä se