Isäänsä tarkkailee – oppia saa Miehet ei itke, ei armoa jaa Voimalla maailma muokataan Nyrkeillä tahdonkin saa taipumaan
Ei sanaa kahta tuhlata turhaan Teoistaan mies kyllä tunnistetaan Pelolla ihmistä hallitaan Vihalla omaansa puolustetaan
Myrkkyä katkeraa maljaansa kaadetaan Kasvattaa vihaamaan, muita halveksimaan Rujoutta palvomaan, kipua tuottamaan - mutta ei unohtamaan
Poikansa koulii samoin aikanaan Ketjua kykene ei murtamaan Muokaten pojastaan kaltaistaan Ihmisyys roskana pois lakaistaan
Väkivalta, tiivis side sukupolvien Solmii yhteen teot poikain, esi-isien Mielikuvaa itsestään käy suotta tutkimaan Peilikuva jumalasta vastaan tuijottaa
Kehällä samalla taas tarvotaan Ei vastuuta teoistaan käy kantamaan Kaltaistaan sokea taluttaa Loppumme alkua näin pedataan
Orjalauma kiskoo kahleitansa, vääntelehtii tuskissaan Ruoskan iskut tuntee kehollansa, kärsimystään valittaa Ei armon valo lankea ylle, Kiduttajaa piinataan Koston kierre piestylle, lohtuansa tarjoaa