Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, jo Karjalan koivikot tuuhettuu, käki kukkuu siellä ja kevät on, vie sinne mun kaihoni pohjaton. Ma tunnen sun vaaras ja vuoristovyös ja kaskien sauhut ja uinuvat yös ja synkkien metsien aarniopuut ja siintävät salmes ja vuonojen suut. Siell’ usein matkani määrätöin läpi metsien kulki ja näreiköin, minä seisoin vaaroilla paljain päin, missä Karjalan kauniin eessäin näin. Tai läksin kylihin urhojen luo, miss’ yhäällä vaaroilla asui nuo, näin miehet kunnon ja hilpeän työn ja näin, missä sykkii Karjalan syön.