Tiilitalojen keskellä hän kirjoitti minulle nimensä kiinalaisin kirjaimin vetoavalla hymyllään houkutteli minut porttikäytävään
Kerran lumitraktori mursi tästä seinästä palan täällä on oma tuoksunsa hämärän kivisen paikan rautaisen portin öljytyt saranat
Kun siirtyy äkkiä päivänvalosta pimeään kestää tottua näkemiseen sokeana hetkenä hän suuteli minua eihän voi tuntea ihmistä joka ei kerro itsestään mitään
Sunnuntaina on juhlavaa kävellä hiljaisia katuja olla matkalla tapaamiseen ihmiset vetävät naruista vakavia koiria ulkoilutetaan